Koulutus

Mitä on tekniikkasukellus?

Tekniikkasukellus määritellään usein sukelluksella, jonka aikana käytetään useampia hengitysseoksia. Seos voi sisältää happirikastettua ilmaa (nitrox) tai hapen, typen ja heliumin seosta (trimix). Nousua eli dekompressiota nopeutetaan usein joko nitroxilla ja/tai puhtaalla hapella. Sukellukset poikkeavat tavallisesta virkistyssukeltamisesta, sillä useimmat sukellukset ovat dekompressiosukelluksia. Hätätilanteen tullen ei tällöin voida suoraan nousta pintaan ilman kohonnutta sukeltajataudin riskiä.

Mitä hyötyä koulutuksesta on?

Tekniikkasukelluskurssilla opituista taidoista on luonnollisesti hyötyä tekniikkasukellusharrastuksen kehittyessä. Toki näistä tiedoista on hyötyä myös normaalissa virkistyssukeltamisessa! Tasapainotuksen hallinta, erilaiset uintipotkut, tiimikeskeisyys sekä sukellusten suunnittelu ovat keskeisessä asemassa kaikessa tekniikkakoulutuksessa, ja niistä hyödyt myös vaikka sukeltaisitkin virkistyssukelluksen puitteissa.

Miten kannattaa valmistautua tekniikkasukelluskurssille?

Ennen kurssia kannattaa harjoitella perusasioita. Tasapainotuksen olisi syytä onnistua niin, että pystyy leijumaan paikallaan puolen metrin päässä pohjasta pöllyttämättä sitä. Varusteidesi pitää olla rigattu niin, että pystyt ulottumaan venttiileihisi. Kannattaa myös varmistaa ennen kurssia että kuivapuku istuu hyvin eikä vuoda.

Mitä varusteita tarvitsen?

Varusteena kursseilla on tuplapullot kahdella alentajalla, joista toisessa on oltava väh 1,5 m (suositus 2,1 m) matalapaineletku. Tuplien kanssa käytetään Wings-mallista tasapainotusliiviä sekä selkälevyä hihnastoineen. Tarvittaessa kurssin harjoitussukelluksille voi vuokrata dekompressiosäiliön ja regulaattorin sekä nostosäkin ja kelan (spool).

Mitä kurssin hintaan sisältyy?

Kurssien hintaan kuuluu opetus, kirja ja kortitus. Edellämainitun lisäksi lisäkuluja tulee mm. polttoaineesta, kaasuista, matkustustuksesta jne. Tarvittaessa voidaan kurssihinta räätälöidä sisältämään kaiken edellämainitun.

Mitä vaaditaan kurssin läpäisemiseksi?

Kurssien läpäisemiseksi oppilaan on omaksuttava kurssin tieto- ja taitovaatimukset, joka todennetaan sukelluksilla sekä teoriakokeessa. Kursseilla korostetaan sukeltajan omia taitoja, toimimista parina sekä sukellustiimin jäsenenä. Hyvän tekniikkasukeltajan tärkein työkalu on oma pää.